Johannes saukko

Country Manager Finland, Podimo

20 vuotta työtä audion parissa
Suplan perustaja
Podimon lanseeraus Suomessa

 

kaikki alkoi kun luin…

koulukirjan kappaleita kasetille päästäkseni helpommalla kokeisiin lukemisesta: Kerran luettuani, koealuetta piti enää vain kuunnella. Olin tietämättäni tehnyt ensimmäisen äänikirjani. Vuosi oli about 1987.

Tuon jälkeen olen tehnyt käytännössä koko työurani mediassa (LinkedIN). Suurimmaksi osin audion ja digitaalisuuden parissa. Uralleni mahtuu paljon, kuten Sanoman Supla-palvelun luominen ja kehittäminen. Supla on ollut suomalaisen podcast-kulttuurin uranuurtaja. Toimme sen markkinoille lokakuussa 2015, ja se on opettanut sadattuhannet suomalaiset kuuntelemaan podcasteja.

Kaikkein hienointa on ollut kuitenkin Euroopan nopeimmin kasvavan podcast- ja äänikirjapalvelu Podimon lanseeraaminen Suomessa. Podimolla on tiimissään erittäin taitavia tyyppejä, joiden taustat ovat esimerkiksi Spotifyssa, Netflixillä, Applella, Twitterissä, ja suomalaiset kollegani ovat työskennelleet täällä kaikkein isoimpien podcastien parissa ja kehittäneet ikonisia konsepteja. On kunnia saada työskennellä näiden ihmisten kanssa ja oppia heiltä. Olen tietysti puolueellinen, mutta väittäisin, että Podimolla on jotain spesiaalia ajattelussa: Olemme itsevarmoja, mutta nöyriä, sillä vaikka jo tiedämme paljon, olemme jatkuvalla oppimatkalla. Se on innostavaa.

Olen enemmän kuin iloinen siitä, millaiseksi ilmiöksi podcastit ovat muodostuneet. On upeaa, että ihmiset saavat elämyksiä, oppia ja koskettavaa sisältöä korviinsa nyt enemmän kuin koskaan. Ja saavat itse valita kuunneltavansa.

Haluan vaikuttaa ilmiön kehittymiseen omalta osaltani, joten ota yhteyttä, jos koet, että voisin olla avuksi, tai jos olet kiinnostunut kuulemaan ja oppimaan lisää podcastien maailmasta. Ehkä tavoittena on tehdä oma podcast, tai vaan kuulla lisää kiinnostavasta ilmiöstä, ja päättää omasta osallistumisestaan vasta sen jälkeen.

Jutellaan ja kuunnellaan toisiamme. Tehdään kaikille enemmän ja parempaa kuunneltavaa.

Johannes

@johannessaukko (Twitter)

Johannes Saukko (LinkedIN)